Pimennysverhot takaavat täydellisen valaistuksen elokuvien ja TV:n katseluun

Oletko hiljattain hankkinut kotiisi suurella näytöllä varustetun upean television tai projektorin, jotta pääsisit nauttimaan mahdollisimman laadukkaista elämyksistä elokuvien ja TV-ohjelmien parissa? Et ole ainoa, sillä yhä useammat suomalaiset panostavat suuriin ja laadukkaisiin viihdejärjestelmiin. Pelkästään oikeanlainen laitteisto ei kuitenkaan yksinomaan takaa mahtavia katseluelämyksiä, vaan on paljon muitakin niksejä, joilla kotiympäristöön on mahdollista luoda mahdollisimman laadukkaat puitteet viihteestä nauttimiseen.

Yksi tärkeimmistä on tietysti riittävän hämärä valaistus, jota varten tilaan on hyvä hankkia laadukkaat pimennysverhot tai muu keino estää ikkunasta sisään tulviva valo elokuvan katselun ajaksi. Tällä sivulla kerrotaan tarkemmin siitä, mitä pimennysverhoilla on mahdollista saavuttaa.

Pimennysverhot takaavat sopivan valaistuksen

Liian kirkas näyttö yhdistettynä pilkkopimeään tilaan ei ole silmien kannalta kaikkein optimaalisin ratkaisu, sillä korkea kontrasti voi rasittaa silmiä parin tunnin elokuvasession aikana yllättävänkin paljon. Ei ole sattumaa, etteivät elokuvateatteritkaan ole aivan pilkkopimeitä silloin kun elokuva pyörähtää käyntiin. Tämän vuoksi tilaan onkin hyvä luoda silmien terveyden kannalta oikeanlainen valaistus, joka on riittävän hämärä, ettei huomio herpaannu ohjelmaa tai elokuvaa katsottaessa, mutta joka ei kuitenkaan aiheuta silmien kuivumista tai ärtymistä tai päänsärkyä.

Joidenkin suositusten mukaan näyttöruutua ympäröivän tilan on hyvä olla noin 20 % itse ruudun kirkkaudesta. Tähän tarkoitukseen pimennysverhot ovat mitä mainioin ratkaisu, sillä ne tekevät tilasta huomattavasti pimeämmän kuin tavalliset verkot, jotka läpäisevät paljon valoa. Pimennysverhot mahdollistavat laadukkaan elokuvien katselun mihin vuodenaikaan ja kellonaikaan tahansa, oli kyseessä sitten keskikesä ja vuoden valoisin päivä tai talvinen ilta.



Millaiset pimennysverhot kannattaa hankkia?



Pimennysverhojen etuna on se, että ne voivat olla oikeastaan minkä väriset ja tyyliset hyvänsä ilman, että sillä on vaikutusta verhojen pimentäviin ominaisuuksiin. Pimennysverhoista tulee kieltämättä ensimmäisenä mieleen synkät ja raskaat verhot, mutta markkinoilta löytyy myös hyvin kevyitä ja sävyiltään vaaleita vaihtoehtoja. Jos siis on hankkimassa pimennysverhoja ensisijaisesti elokuvien ja TV-ohjelmien katselua varten, kannattaa niiden valinnassa kiinnittää huomiota myös sisustukseen. Pimennysverhojen etu onkin se, että ne toimivat kauniina sisustuselementtinä samaan tapaan kuin mitkä tahansa verhot, silloinkin kun niitä ei käytetä pimennystarkoitukseen.

Tunnelmavalaistus parantaa puitteita entisestään

Vaikka pimennysverhot ovat kenties helpoin tapa loihtia kotiin kuin kotiin elokuvateatteria muistuttava hämärä ja nautinnollinen ympäristö, voi viimeisenä silauksena halutessaan panostaa katseluelämykseen hankkimalla huoneeseen myös sopivaa tunnelmavalaistusta, jolloin TV-ruutu tai seinälle heijastuva näyttö ei ole ainoa valonlähde tilassa. Pienellä lisävalaistuksella saadaan aikaan entistäkin viihtyisämpi ja kodikkaampi ympäristö, jossa elokuvia kelpaa katsella päivästä toiseen.

Kevyt valaistus esimerkiksi olohuoneen nurkassa sohvan takapuolella tai vaihtoehtoisesti edessä TV-ruudun takana toimii erinomaisesti tunnelmaa pehmentävänä elementtinä. Viime aikoina erilaiset älyvalaistusratkaisut kuten Philips Hue ovat niin ikään tulleet yhä suositummiksi. Elokuvien katselua varten kannattaakin rohkeasti testailla eri värisiä ja sävyisiä valoja, joilla tunnelman saa säädettyä tismalleen halutunlaiseksi.